sunnuntai 25. maaliskuuta 2007

35. TdJ: Inflaatio

Casa Bella, Yliopistonkatu 38, Jyväskylä

Näillä saastutimme itseämme:
ruoka:
Mikkopizza kahdella täytteellä + kaksi lisätäytettä á 0,50€ (7,00€)
 
Eilen, tai oikeastaan tänään hyppäsin urhean hevoseni selkään ja suuntasin kohti villiä länttä, eli siis Jyväskylän keskustaa. Tarkoitukseni oli hankkia uhrilahja mahani jumalille, jotta he leppyisivät ja lopettaisivat tuon hirvittävän murinan, joka mahani uumenista kantautui. Valitsin ensimmäisen ravitsemusliikkeen joka täytti rankat vaatimukseni, eli sieltä sai ruokaa ja se oli auki. Paikan nimi oli Casa Bella.

Paikka osoittautui pizzeriaksi, joten valitsin pizzan kahdella täytteellä. Ne eivät kuitenkin riittäneet, joten valitsin vielä kaksi täytettä extraa, kun kerran halvalla sai. Täytteiksi valitsin valkosipulin, kinkun, kebabin ja jauhelihan. Kun avasin pizzalaatikon, näin erittäin huolimattomasti ruiskaistun valkosipulin, joka oli muodostanut könttejä pizzan päälle. Tämä johti siihen, että maku oli paikoittain liiankin valkosipulinen, eikä pizzan yleismakukaan ollut kuin keskiverto.

Paikka tunnetaan myös nopeasti hintoja vaihtavana liikkeenä. Aikaisemmin Mikon visiitillä kyseiseen ravintolaan hänen viiden euron pizzansa jälkeen myyjä vetäisi mainoksen sisään; seuraavalle asiakkaalle pizzan hinta olikin jo kuusi euroa.
 
KiitämmeMoitimme
  • maku
  • aukioloajat
  • hinta
  • valkosipulin asettelu
 
YLEISARVOSANA: 7-

Ei kommentteja: